Joulupukin historia

Joulupukki on hyväntahtoinen mieshahmo, jonka uskotellaan tuovan lapsille lahjoja jouluna.

Joulupukin taustalla on kun 6.joulukuuta pyhän Nikolauksen kerrottiin tuoneen yöllä kultaa kolmelle köyhälle neidolle. Joulupukin ulkoasu on alunperin lähtöisin kahdesta henkilöstä; Saint Nicholas ja Kris Kringle.

Vuonna 1863 pilapiirtäjä Thomas Nast kehitti oman versionsa Joulupukista, lisäsi hänelle viikset ja parran sekä puki hänet turkikseen.

Vuonna 1881 Joulupukki oli aika lähellä jo nykyistä olemustaan.

Vuonna 1885 bostonilainen kirjanpainaja julkaisi joulukortin punapukuisesta Joulupukista. Tätä ennen Joulupukin asu oli ollut harmaa, sininen, violetti tai vihreä. Suomessa Joulupukin asu muuttui punaiseksi amerikkalaisen populaarikulttuurin vaikutuksesta ja sitä ennen se oli Suomessa harmaa.


©2014 Joulupukin Maa - suntuubi.com